En tiedä, onko tämä ikä- vai luonnekysymys, mutta tietyt asiat häpeilyttävät. Mutta nyt asiat tulevat vähän helpommaksi. Kirjakerhon valikoimissa on nyt opas ”Tee itse seksilelusi”.
Se tulee huomiota herättämättä, kunniallisen ja arvostetun kirjakerhon paketissa. Ja kukaan ei saa tietää.
Kesä näyttää olevan kirjakerhoissa muutenkin tieto- ja taitokirjojen sesonkia. Bongasin kirjakerhon lehdestä myös kirjan ”Mies hoitaa kotia”. Esittelytekstissä kerrotaan, että ”Osaavan miehen peruskurssi antaa naiselle ehkä vähän lisää vapaa-aikaa ja miehelle muutamia ylen hyödyllisiä taitoja…”
Taitaa meidän mieheltä loppua se, nyt jo kotitöistä vähäinen, vapaa-aika kokonaan.
***
Takki on taas aika tyhjä (sen varmaan näkee tekstistäkin), joten eipä muuta tällä kertaa. Lähdemme huomenna mökille viikonlopun viettoon, joten oikein hyvää viikonloppua teille kaikille!
Veli soitti aamulla ja sanoi, että hän lähtee meidän mukaamme, joten en joudu ajamaan sillä hänen klohjolla farmariautollaan, jonka kääntösäde on rekan luokkaa. Mutta veljelläni oli sen verran kiire aikataulu, että päätin mennä etukäteen äitini luokse.
Menin tuolla kuopuksen pyörällä. Se on joku merkillinen hybridi, jossa on vipua ja viikseä enemmän kuin kukaan tarvitsee. Ensimmäisenä kokeilin, että jarrut toimivat ja koska ne olivat kunnossa, lähdin sitten liikkeelle. Ajattelin, että kyllä se matkalla selviää, miten ne vaihteet toimivat (vrt. kyllä luonto tikanpojan puuhun vetää). Väärin.
Niinpä poljin koko matkan yhdellä ja samalla vaihteella, 23 muuta vaihdetta sai levätä.
Äitini oli jo pukeutunut, mutta liikkeelle lähtö jännitti niin paljon, että hänen oli laitettava nitro kielen alle ja levättävä hetki. Minä kaivoin itselleni vielä kesämekon repustani, sillä tuo pyöräilyasuni ei mielestäni ollut mitenkään fiksu. Veli tuli sitten jonkin ajan päästä ja lähdimme kaikki kolme käymään yhdessä Turun alueen yksityisessä palvelukodissa.
Olimme käyneet talossa jo aiemmin veljeni kanssa ja ilmeisesti meidän tuli kehuttua paikkaa sen verran, että äitinikin kiinnostui paikasta. Niinpä sitten tänään äitini vuokrasi itselleen kaksion tuosta kyseisestä palvelutalosta. Muutto tapahtuu kuukauden päästä. Tuntui, että me kaikki kolme olimme helpottuneita.
Vaikka nythän alkaa sitten myös oikea urakka. Mitä äitini ottaa mukaan, mitä ei, minne ne ei-mukaanotettavat toimitetaan, mistä saadaan vuokralainen äitini vanhaan asuntoon (no, tätä on jo työstetty ja siihen on luultavasti muuttamassa yksi nuori sukulaispariskunta), mitä pitää ostaa, minne kaikkialle pitää tehdä osoitteenmuutokset, mitkä osoitteenmuutokset menevät väestörekisterikeskuksen kautta jne.
Kun tulimme sieltä takaisin äitini luokse, veljelläni oli kiire eteenpäin. Minä lähdin sillä hybridillä käymään kaupassa. Koska tuossa hybridissä ei ole takatelinettä, jo kotoa lähtiessäni tajusin laittaa tavarani reppuun. Se samainen reppu toimi sitten kauppakassina. Kauppareissun jälkeen pesin ne uudet ikkunat.
Äitini oli levännyt siinä välissä ja hänellä oli virtaa vaikka kuinka paljon. Niinpä hän ehdotti, että mitä jos siivottaisiin (lue: mitä jos minä siivoaisin) hänen kaappejaan ja laatikoitaan. Mutta minä olin niin puhki, että lupasin, että tulen heti maanantaiaamuna hänen luokseen ja aloitan moisen siivouksen. Nyt halusin vain kotiin.
Koska meille päin pyöräillessä joutuu polkemaan ylämäkeen, ajattelin, että kyllä minun pitää nyt hyödyntää noita vaihteita. Pienien kokeilujen jälkeen keksin, miten vaihteet vaihdetaan alaspäin ja miten ylöspäin. Mutta sain käyttööni vain kahdeksan vaihdetta, 16 jäi lepoon. Mutta oli niistäkin apua. Melkein jaksoin kotiin saakka polkien, viimeinen mäki piti taluttaa.
Kotona juttelin sitten kuopukselle, että kyllä on kunto mennyt huonoksi, kun ei jaksa tuota viimeistä mäkeä edes pienimmällä vaihteella. Kuopus katsoi pitkään ja kysyi, että olinko ottanut pienet vaihteet käyttöön ja tippuivatko ketjut. Sanoin, että en vaihtanut toiseen ryhmään, vaan käytin niitä kahdeksaa, jotka siinä oli hollilla. Kuopus totesi, että olin käyttänyt sitten vaihteita 17-24. Aha. Ilmankos en jaksanut tätä kotimäkeä polkea ylös.
Siinä vaiheessa olin tyytyväinen, että mies oli tullut kotiin. En nimittäin olisi jaksanut tehdä ruokaa – sitä hikoiluakin kesti vielä tunnin sen jälkeen, kun olin tullut kotiin. Mies teki sitten ruoat.
Pitäisi viedä oma pyörä korjaamolle. Sen voisi ajaa sinne, kunhan tuon meidän mäen taluttaa alas, sillä pyörässä ei toimi jarrut. Joku on nyysinyt jarrupalat. Tai ei nyysinyt vaan vaihtanut. Tilalle on laitettu jotkut kumipalat, jotka eivät jarruta.
Aamulla vilkaisin pyörääni pyöräkellarissa ja huomasin, että ei riitä, että renkaisiin laittaa ilmaa. Pitää laittaa myös venttiilit renkaisiin. Ja videovalvonta pyöräkellariin tai pyörä öiksi parvekkeelle. Tähänkö ollaan menossa? Ihme, että satula sentään oli jäljellä.
Enpähän ole tehnyt tänään kotitöitä. En. Olen istunut koneella tunteja ja lukenut blogeja. En ainakaan muista, että olisin mitään ihmeellisempää muuta ehtinyt tekemään.
Uteliaana ja kateellisena lueskelen ihmisten puutarhoista. Minulle itselleni on pikkuhiljaa avautunut se olennaisin puutarhan hoidossa. Se on työtä, työtä ja työtä. Tosin aina on kiertoteitä. Jos ote vähän herpaantuu, niin ei tarvitsekaan sitä ruohoa ajaa, siitä pitävät huolen leinikit, nurmilauhat ja mitä muita rikkakasveja niitä onkaan. Kukkapenkin pieni tuntematon on vesiheinä, joka vähän ajan päästä onkin se kukkapenkin pääkasvi. Jos jossakin on vadelmia, niin kohta on muillakin – vaikka ei haluaisikaan.
Jos pihalla istuu pieni suloinen rusakonpoika, niin pian se on iso vasikankokoinen ja sillä on jo omia poikasia tai saattaa olla jo isoisäkin. Ja suvun geeneissä kulkee, että kaikki puutarhan kauniit (sitä leinikkiä lukuun ottamatta) ovat suurta herkkua ja ne kuuluu syödä. Liljakukko ei ole punaisesta väristään huolimatta pihan koristus.
Ja kaiken kruunaa mies, joka lepertelee myyrille, että olettepa te söpöjä.
***
Mies soitti ja sanoi, että hän tulee kaupunkiin keskiviikkona. Hmm. Ei minulla olisi ollut mitään sitä vastaan, että olisi kauemmin. Meillä on yhä vieläkin sisällä noin +27 astetta ja on nukuttava ikkunat auki ja rastaat aloittavat aamukonserttonsa siinä neljän jälkeen.
Ja kun kerta tulee, niin olisi voinut tulla siihen aikaan, että minä saisin auton. Minun pitäisi lähteä äitini kanssa aamulla asioille. Veli on toimittanut minulle autonsa käyttöön, mutta se on äitini pihalla. Täytyy sanoa, että siinä taas esimerkki miesmäisestä ajattelusta. Äitini ei aja, mutta minä ajan. Minun pitäisi päästä tuon auton luokse. Eikö sen olisi voinut toimittaa minulle eikä äitini parkkipaikalle?
No ei tästä ole kuin pari kilometriä äitini luo. Ajattelin lainata kuopuksen polkupyörää, sillä omassa pyörässäni ei ole jarruja. Ja me asumme mäen päällä.
En muista, että olisin tuolla kuopuksen pyörällä ennen ajanutkaan. Siinä on vaihteita 24 ja kuopus sanoi, että kannattaa käyttää vain vaihteita 1-8, sillä siinäkin on jotain vikaa ja ketjut tuppaavat tippumaan vaihdettaessa ysille. Mutta ne saa kuulemma helposti takaisin.
***
Olen syönyt tänään kolme Valion jäätelöpuikkoa. Ostimme nyt toisen kerran Citymarketista 12 puikon laatikon, tarjouksessa alle kolme euroa. Ensimmäisestä laatikosta minä sain yhden, mies yhden, kuopus kaksi ja esikoinen kahdeksan puikkoa. Nyt pidin kiinni oikeuksistani ja söin heti tästä toisesta laatikosta ne kolme puikkoa, jotka minulle kuuluvat. Tasapuolisuutta.
Olin jo ennen tämän viikon säätiedotuksia sanonut, että olen tämän viikon kaupungissa. Hoitelen omia asioitani ja äitini asioita. Ja vietän aikaa noiden tyttärien ja kissan kanssa. Kun tämän ilmoituksen ilmoille päästin, ajattelin jo silloin, että mies saa tehdä, mitä huvittaa. Yhden yön mies sitten kaupungissa vietti. Ja jos ei olisi itse tajunnut lähteä takaisin mökille, niin olisin kyllä hänelle sinne lähdöstä vihjaissut.
Tuo maanantain vastainen yö oli kamala. Minua ei haitannut ilman peittoa nukkuminen, minua ei haitannut (tai no joo, vähän haittasi) lintujen rääkynä ulkona, kun piti pitää ikkunaa auki sisälämpötilan ollessa noin +27 astetta.
Minua haittasi miehen huokailu, ruikutus, valitus ja jatkuva kääntyily. Ei saa nukuttua, on kuuma. Ei saa nukuttua, linnut rääkyy. Ei saa nukuttua, on lakanat rullalla.
Ja prkle. Minä olisin muuten nukkunut ihan hyvin, mutta kun mies osasi pitää huolen siitä, että minäkään en saanut nukuttua.
Ja tulihan se sitten, se odotettu, lähinnä retorinen kysymys, johon kylläkin vastasin. Mies sanoi: ”Mitä jos minä lähtisin takaisin mökille?”. Sanoin, että ”mene vaan”.
Viime yön nukuinkin ihan hyvin. Ikkuna oli auki, peitto oli syrjässä ja linnut lauloivat aamuyöstä, mutta se ei haitannut.
Eilen illalla lähdimme tyttärien kanssa Skanssiin alennusmyynteihin. Tuo Skanssihan on Turun alueen uusin kauppakeskus (tai mikä lienee ostoshelvetti). Kun siellä noita vaateliikkeitä löytyy useampikin, niin ajattelin sieltä löytyvän vaikka mitä. Mutta.
Ne kaikki liikkeet, missä kävimme, H&M, Seppälä, Anttila, Citymarket, KappAhl, Lindex…, ne kaikki olivat sellaisia pienempiä liikkeitä kuin samojen ketjujen keskustan liikkeet. Varsinkin Anttilan ja Seppälän valikoimat tuntuivat todella suppeilta. Meillä kaikilla oli tarkoitus ostaa Seppälästä rintaliivejä, mutta mitä vielä. Ei löytynyt tyttärille eikä minulle. Ja minulle ei löytynyt yksiäkään, joita olisin edes harkinnut, sillä minun rintani ei tarvitse mitään topattuja ja nostavia malleja, en halua, että ”ne” ottavat leukaan kiinni. Joka puolella tuntui nyt olevan vain sellaisia liivejä.
Kuopus löysi sitten muista liikkeistä parit rintsikat ja esikoinen yhdet (ja minä hentomielisenä maksoin). Kuopus löysi myös sellaisen peruspaidan, jota hän voi käyttää töissä, kun extraajille ei aina välttämättä löydy asuja talon puolesta. (Tai onhan niitä, joko pari numeroa liian pieniä tai pari numeroa liian isoja. Hentomielisesti maksoin tuon paidankin.)
Kun olimme jo tekemässä lähtöä, minä itse löysin alennuksesta yhden kesämekon. Sovitin sitä aika kiireessä ja ostin sen. Kotona alkoi sitten vähän kaduttamaan, sillä ei se sittenkään ollut niin hyvä, mitä ensin ajattelin. Mekko enemmänkin korostaa mahan kokoa kuin pienentää. No, ehkä minä löydän sille jotain käyttöä. Sitten, kun on saanut mahaa pienemmäksi.
Tein eilen myös ansioluetteloita. Yhdestä tein sellaisen, että siinä löytyy kaikki mahdollinen, niin kesätyöpaikat, kun kaikki kurssipäivät ja luottamustoimetkin. Sitä käytin sitten pohjana, kun tein cv:n avointa nettihakemusta varten. Olen nyt tehnyt nimittäin yhteen rekrytointipalveluun avoimen hakemuksen, mutta en ole vielä aktivoinut sitä. Vain minä voin ihailla sitä tässä vaiheessa.
Myöhään illalla tai oikeammin jo yöllä telkkari koukutti. Kuopus menee tänään iltavuoroon, joten hän valvoi ja katseli MTV3 Sarjalla pyörivää Cheers’iä. Niitä tuli yöllä useampi jakso ja enhän minä päässyt sitten ajoissa nukkumaan.
Tänään pitäisi tehdä kotitöitä. En muista, olenko kirjoittanut, mutta meillä on vielä talviverhot olohuoneessa ja keittiössä. Meidän korkeasta keittiöjakkarastamme, jolla yletyn katonrajaan, lähti yksi vaakasuuntainen tuki irti ja en uskalla mennä sen päälle seisomaan. Meidän on pitänyt ostaa uusi jakkara jo vaikka kuinka kauan, mutta se on aina vaan unohtunut. Minulla ei ole tänään autoa ja tässä lähellä ei ole mitään sellaista liikettä, mistä tuollaisen uuden jakkaran saisi, joten verhoja en vaihda vieläkään, mutta kyllä täällä muuta tekemistä riittää. Aina.
(Saattaa olla, että tuo keittiöjakkara kestäisi. Laitoin nimittäin kuopuksen – perheemme kevyimmän – vaihtamaan kerran eteisen lampun, joka on katonrajassa. Itse seisoin siinä vieressä ottamassa – muka – kiinni, jos se jakkara olisi rämähtänyt alta pois. Jakkara kesti ainakin kuopuksen painon. Mutta minä en viitsi riskeerata.)
Ai niin. Kissa vaikuttaa todella onnelliselta, kun minä olen kotona. Jo sunnuntai-iltana, kun olin koneella, se tuli makaamaan työpöydälle. Yöt se on nukkunut jaloissani ja monta kertaa se on tullut syliin. Tuo, jos mikä, on pyyteetöntä rakkautta. Vai onko?
Kuvassa oleva ruusu kasvaa rannallamme. En tunnista sitä, mutta voisiko se olla olla orjan ruusu?
Tuli taas oltua mökillä. Lähdimme sinne ensin tiistaina, tulimme myöhään torstaina kaupunkiin ja lähdimme uudelleen sinne perjantaina aamupäivällä. Kaupungissa kävimme tekemässä ruokia ja ottamassa äitini mukaan mökille. Totesin jo viime reissulla, että kun hän vähän liikkuu siellä mökillä, niin ne jalat pelaavat paremmin. Kaupungissa hän ei pääse ulos, kun hän ei pysty kulkemaan portaita ilman apua.
Ilma on ollut koko viikon mitä parhain, mutta onko sitä tullut jo niin vanhaksi, että enää ei osaa oikein arvostaa +27 asteen lämpötilaa?
Juhannusruusu alkoi kukkimaan tällä viikolla oikein kunnolla ja joka päivä piti mennä ottamaan siitä kuvia. Nyt se on vaan päässyt liian isoksi ja sitä pitää varmaan alkaa pienentämään, koska se on leveydeltään jo viisi metriä ja tulee pihatielle. En tiedä, miten sitä kuuluisi leikata ja tykkääkö se edes siitä, mutta syksyllä sitä tullaan jotenkin pienentämään.
Akileijat kukkivat myös:
Näin myös ensimmäiset liljakukot, mutta kun käsittelin niitä Bio Killillä, niin sen jälkeen en niitä enää nähnyt. Jos edes se lilja säilyisi, sillä rusakot ovat ne muut käsitelleet.
Ehkä pitää syyttää itseään noista eläimien tekemistä tuhoista. Noista pupujusseista me lässytämme, kuinka söpöjä ja lutusia ne ovat. Myyrä on melkein kuin kotieläin, mieskin kehui, kuinka kaunis se on. Mustarastaalle me puhumme koko ajan ja ihan varmaan se tulee kiitollisena sitten poimimaan meidän viinimarjamme.
Juhannusruusun kukintojen lisäksi myös hyttyset ja jotkut paarmankaltaiset ovat lisääntyneet huomattavasti. Yhtenä iltana, kun rannassa tuuli, lähdimme kävelemään metsään ja siellähän ne hyttyset meitä oikein joukolla odottivat. Tuli aika lyhyt kävelyreissu.
Joutsenia ei enää juhannuksen jälkeen ole näkynyt. Eiväthän ne siellä pesineet, kunhan vain hengailivat. Käen kuulin vielä kukkuvan. Kohta kai se lopettaa.
Kesän ensimmäinen tatti ilmestyi tontillemme. Koska sillä ei ollut kavereita, annoimme sen madoille.
Vaikka oli lämmintä, jopa kuumaa, niin tein jonkin verran puutarhatöitä. Lähinnä raivausta, sillä noita erilaisia rikkaheiniä meillä on vaikka kuinka paljon. Parina iltana lämmitettiin sauna ja käytiin järvessä uimassa. Emme mitanneet veden lämpötilaa, mutta kyllä se matalassa järvessämme yli 20 astetta oli.
Lupiinit viihtyvät rannnassamme. Vaikka niitä pidetään uhkana Suomen luonnolle, niin meidän tontillemme ne mahtuvat. Yritän pitää niitä kuitenkin tiukassa kurissa, että eivät valtaisi ihan kokonaan rantaamme:
Perjantai-iltana meille tuli kylään yksi ystävämme koiransa kanssa. Naureskelin sitä koiraa, kun ensin se pulikoi tunnin järvessä ja sitten se möyrysi heinikossa ja puiden välissä toisen tunnin. Ja oli se likainen. Mutta se ei koiraa haitannut, meitä muita kylläkin.
Lauantaina lähdimme kylille, kun siellä oli paikallisen yrittäjäyhdistyksen markkinat. Emme ostaneet markkinoilta mitään. Tapasimme siellä kuitenkin niin paljon tuttuja, että pikaiseksi aiotusta reissustamme tulikin vähän pidempi. Äitini oli mökillä yksin, mutta ei hänellä siellä mitään ongelmia ollut.
Kun ajoimme takaisin mökille, niin tiellä tepsutteli metso. Jouduimme pysähtymään, kun se ei mennyt lainkaan metsän puolelle. Kulki ensin vasenta reunaa, sitten kääntyi katsomaan meitä, sitten ylitti tien ja alkoi kulkemaan oikeaa reunaa. Otin siitä pari kuvaa auton tuulilasin läpi, tässä niistä toinen:
Kyllä me sen ohi sitten pääsimme, ihan hiljaa, jos se kuitenkin olisi päättänyt taas ylittää tien. Ei muuten mennyt metsään siinäkään vaiheessa, kun ohitimme sen. Katseli autoa syrjäsilmällään samalla, kun kulki tien laitaa.
Viikon lintulistaa:
Emme täällä kaupungissakaan ehdi olemaan. Nyt kun on luvattu hienoa säätä, niin lähdemme taas uudelleen mökille.
Tänään (tai siis maanantaina) olen yrittänyt kirjoittaa omaa ansioluetteloani ajan tasalle. Minulla kun on noita omia tapoja arkistoida, niin en löytänyt kaikkia niitä todistuksia, mitä pitäisi olla tai joista voisi tarkistaa, että milloin on mitäkin tehnyt. Niinpä tuo ansioluetteloni sisältää tällä hetkellä kommentteja tyyliin ”TARKISTA PÄIVÄT”, ”HAE TODISTUS”, ”OLIKO TÄMÄ NÄIN”.
Jos olisi vuosien mittaan ollut fiksu, niin aina kun suoritti jonkun kurssin tai oli joku luottamustoimi, niin se olisi pitänyt laittaa heti ansioluetteloon. Mutta kun ei.
En tiedä, onko sillä merkitystä, että olen ollut taloyhtiön hallituksessa tai tilintarkastajana tai erään yhdistyksen sihteerinä, mutta voisi sitä kai tehdä sellaisen ansioluettelon, jossa yhdessä versiossa olisi kaikki mahdollinen ja sitä käyttäisi sitten pohjana.
Se, miksi lähdin tuota ansioluetteloa kirjoittamaan tai päivittämään nyt, johtui siitä, että tapasin tänään noita vanhoja työkavereitani. Kaikki muut näemmä touhuavat noita ansioluetteloita ja työhakemuksia, mutta minä olen vain lomaillut. Tuli sitten kuitenkin mieleen, että jospa sitä vähän päivittäisi.
Huvikseni katselin avoimia työpaikkoja netistä, mutta taitaa työnantajilla olla nyt myös rekrytointitauko. Yhtäkään sellaista en löytänyt, joka kiinnostaisi tai vastaisi osaamistani. Pari vanhaa työkaveria oli laittanut nettiin noita avoimia hakemuksia ja cv:eitä. Toinen sanoi, että hänen cv:tään oli tutkittu aika monta kertaa. Pitäisiköhän kokeilla?
Olen ollut kymmenen päivää mökillä, kuten äitinikin, ja mies melkein saman ajan. Tuo pidempi rupeama johtui siitä, että äitini taloyhtiössä tehdään ikkunaremonttia. Koska meidän olisi pitänyt olla koko ajan valmiustilassa lähteä siirtämään ja peittelemään huonekaluja, niin teimmekin sitten niin, että laitoimme äitini asunnon siihen kuntoon, että remonttireiskat pääsivät tekemään hommansa ihan milloin heille vain sopi, ja me olimme äitini kanssa sitten mökillä. Vähän jouduttiin tuomaan varusteita: wc-tuoli, pyörätuoli, rollaattori…
Säät eivät vaan olleet mitenkään kesäiset, paitsi torstaina, jolloin piipahdimme todella nopeasti miehen kanssa kaupungissa sekä tänään, jolloin lähdimme sitten kaupunkiin. Tänään olen sitten siivonnut äitini luona pois tuota betonipölyä, mitä on ympäri hänen asuntoaan vanhojen ikkunoiden poistosta.
Yhden yön olimme äitini kanssa kahdestaan mökillä, sillä miehellä oli asioita hoidettavana kaupungissa. Kuten uuden ruohonleikkurin osto, se vanha sanoi sopimuksensa irti.
Lomaltahan tuo melkein tuntui, kun ei voinut oikein olla ulkonakaan pihatöitä tekemässä. Meille sopii todella hyvin länsi- ja pohjoistuuli ja noista suunnistahan se sitten enimmäkseen tuuli. Jos olisi ollut edes lämmin, niin ei tuo tuuli olisi haitannut, mutta kova tuuli ja päivän maksimi +9 astetta, kuten yhtenä päivänä oli, ei houkutellut ulos. Tai siivosin minä kerran tuulessa yhtä kukkapenkkiä. Piti kuitenkin lopettaa, kun tuuli heitti käpyjä alas ja yksi osui pyllyyn. Ja se muuten sattui.
Mutta aika kului nopeasti lukien, virkaten ja televisiota katsoen sekä sudokuja tehden. Niin ja äitini höpinöitä kuunnellessa. Nyt täytyy kyllä olla rehellinen ja sanoa, että vaikka kuuntelen, en aina välttämättä kuule. Joskus havahdun hiljaiseen hetkeen ja mieleen tulee, että mahtoikohan äitini kysyä minulta jotakin. Pikaisesti kelaan niitä viimeisiä lauseita läpi ja pääsen taas äitini ajatuskartalle.
Aika kului myös lintumaailmaa seuratessa. Järven joutsenten elämä on kuin lintumaailman kauniit ja rohkeat: kuka nyt on kenenkin kanssa? Meillähän on muutaman viikon ollut siellä yksi pariskunta, mutta aina välillä sinne tulee pari muuta. En tiedä, kuka niistä öykkäröi, mutta kovin otetaan välillä yhteen. Juhannuslauantaina järvellä ei näkynyt enää yhtäkään joutsenta, mutta tänään sinne palasi yksi. Vain yksi. Mitä tämä merkitsee? Kuka on jättänyt kenetkin? To be continued…
Yhtenä päivänä joku haukka oli poikasvarkaissa. Kun en noita haukkoja tunne, niin ainoa haukka, mikä minulle tuli mieleen, oli hiirihaukka. Meillä kävi sitten viikolla yksi ystäväpariskunta, jonka mies on lintuharrastaja. Hän epäili heti, että mahtoiko olla hiirihaukka, ennemmin varpushaukka. Niinpä olen sitten yrittänyt lintukirjojen avulla selvittää, mistä haukasta on kyse. Meidän lintukirjoista loppuivat linnut. Eli en ole pystynyt tekemään tunnistusta. (Toki itsekin tajusin, että se ei ollut hiirihaukka. Ei se sentään niin iso ollut.)
Sepelkyyhkypariskunta on alkanut taas viihtyä pihapiirissämme. Näyttää siltä, että pesän rakennus olisi käynnissä.
Yhtenä päivänä kävimme kylillä ja paikallisessa puutarhassa. Ostin saunan ikkunalle miljoonkakellon:
Juhannus ei ole meille mikään must-juttu ja mieluiten vietämme sen keskenämme ja hissukseen, ilman mitään ihmeellisiä meriittejä. Nyt sääkin oli sitä mieltä, että sisällä oli parempi. Muutaman kunnon sadekuuro ja muun ajan satoi sitten tasaisesti. Toki ruokaan tuli panostettua ja saunomiseen sekä grillaamiseen (minä grillasin tällä kertaa).
Järvellämme on tapana juhannusaattoiltana laittaa joku tuli rannalle merkiksi siitä, että mökillä ollaan. Puolen yön aikoihin laskin, että puolella järven mökeistä oli porukkaa. Kokkoja järvellämme ei polteta, sillä kenelläkään ei ole oikein sopivaa rantaa siihen tarkoitukseen.
Juhannuspäivän aamuna olin ottamassa aamiaistarvikkeita kaapeista. Äitini istui tuvan sohvalla ja tuijotti ulos. Kysyin, että näkikö hän jotain mielenkiintoista. Äitini vastasi, että ”tuo on tuossa”. Kun en oikein ymmärtänyt, niin oli pakko mennä katsomaan ikkunasta, että mikä siellä oli. Siellä oli naapurimme, hän heitti kaikessa rauhassa tikkaa pihallamme. Ei edes katsonut sisälle päin, vaan keskittyi sihtaamaan. Olemuksesta näin, että hän oli aloittanut tissuttelun todella aikaisin, tai sitten ei ollut edes lopettanut edelliseltä illalta.
Menin sitten sanomaan miehelleni, joka oli onneksi jo hereillä ja puki parhaillaan, että ”mene nyt heittämään N:n kanssa tikkaa pihalle”. Mieheni meni sitten heittämään pari kierrosta naapurin kanssa. Tällainen mökkiyhteisö meillä on.
Eilen illalla taivas leikki taas väreillä. Ja kyllä minä kallistun sen puolelle, että iltarusko tarkoittaa kaunista päivää. Niinhän tämä päivä oli. Kaupunkiintulopäivä.
Olen ajatellut, että tänään voisi olla taas päivä luonnonlapsena. Eli ei tukan laittoa, ei meikkiä. Ainakin tukka tykkää.
Nyt kun olen ollut kotona tai mökillä, niin en viitsi aina tukkaani laittaa – meikeistä puhumattakaan. Töissä ollessani laitoin joka työpäivä tukan ojennukseen jollakin hiuksia rääkkäävällä tavalla, föönillä, harjakihartimella tai papiljoteilla. Ja näkyi hiusten kunnossa, jotka muutenkin ovat ohuet ja rasittuneet. Jopa niin rasittuneet, että kampaaja sanoi viimeksi, että hän ei suostu laittamaan vähään aikaan mitään väriä päähäni.
Töissä saatoin toisinaan olla ilman meikkiä, mutta en koskaan ilman tukan laittamista.
Viime viikon Me naisissa oli juttu, missä nuori nainen, himomeikkaaja, joka oli meikannut melkein lapsesta, oli viikon ilman meikkiä, ja nainen, nelikymppinen, joka ei koskaan ollut meikannut, meikkasi viikon.
Tämä himomeikkaaja on oppinut jo nopeaksi, arkimeikkiin menee vain puoli tuntia. Minun huvitti, sillä minulla menee aamutoimiin puoli tuntia, sisältäen suihkun, hiusten föönauksen ja meikkaamisen. Arkimeikiksi minulle riittää kosteusvoide, meikkipuuteri, kulmien laittaminen, ripsiväri ja huulipuna. Tuo meikkaaminen vie noista aamutoimiin kuluvasta ajasta ehkä viisi minuuttia.
Juhlavampaan meikkiin minulla saattaa mennä kyllä aikaa – ehkä se puoli tuntia, joka tuolla himomeikkaajalla menee arkimeikkiin.
***
Tarkoituksenani oli tehdä meemi ”Paljastuksia kodistani”, joka täällä blogimaailmassa on ollut esillä, mutta kun aloin sitä kirjoittamaan, juutuin väkisin muutamaan kohtaan, jotka saivat ajatuksen kulkemaan pidemmälle kuin tuossa meemissä kysyttiin.
Pidämme asunnostamme – kaikesta huolimatta. Tämän taloyhtiön asunnoiden suunnittelussa on muutama outous, joiden kohdalla olen tullut siihen tulokseen, että suunnittelijan on tarvinnut olla mies, joka ei omassa elämässään joudu miettimään siivoukseen, ruoanlaittoon tai vaikka sisustamiseen liittyviä kysymyksiä.
Asuntomme suunnittelun highlightit ovat:
Eteisessämme on siivouskomero, jonka syvyys ulkoapäin katsottuna on 50-60 senttiä, siis aika standardi. Mutta sisältä kaapin syvyys onkin vain 25 senttiä, sillä kaapin takaseinän takana kulkee joku ilmastointiputki. Siksi imuriamme säilytetään makuuhuoneessamme.
Pikkuvessan ovi on vähän matalampi kuin samassa kulmassa oleva keittiön ovi. Ja vessan ovi avautuu sitten 180 astetta. Keittiön ovi on aina auki. Joskus kymmenen vuotta sitten toinen tyttäristä oli tulossa vessasta ja toinen keittiöstä. Tuosta iästä – vai luonteestako – johtuen, kumpikaan ei antanut periksi, vaan halusi mennä juuri silloin heti. Keittiöstä tullut tyrkkäsi vessan oven kiinni, niin että toinen sai sen melkein naamalleen. Vessasta tulija tulistui ja työnsi kaikella voimalla sen oven auki sillä seurauksella, että ovi kääntyi keittiön puolelle vieden mukanaan keittiön oven karmin ylälistaa. Säleet vaan lentelivät. Näin naisena ajatellen olisin tehnyt vessan ovesta muutaman sentin matalamman, jolloin se oli mahtunut keittiön oven karmien alta tai laittanut vessan oveen stopparin, jotta ei avautuisi sitä 180 astetta. Tuo rikkinäinen yläkarmi on häpeäpilkkumme, mutta se on vain elämää.
Keittiössä kaapistot ovat yhdellä sivulla. Yhdellä sivulla on sitten ikkuna ja yhdellä ovi. Moni taloyhtiössämme on harkinnut keittiöremontin yhteydessä jatkaa kaapistoja tuolle oviseinälle. Tilaa siinä olisi ja saisi mukavasti sitä kaivattua säilytystilaa. Mutta. Sille seinälle, ihan keskelle, on laitettu sähkökaappi. Ja sen siirtäminen ei onnistu. Ja peittäminen ei ole sallittua.
Tästä ominaisuudesta olen aina sanonut, että se ei voi olla kuin miehen aivoituksen tuotetta. Järkevin paikkahan tuolle sähkökaapille olisi eteinen ja monissa asunnoissa niin onkin. Mutta ei meillä.
Pistorasiat on koko asunnossa asennettu seinien keskelle, ei nurkkiin. Onkohan ajatuksena ollut, että kaikki huonekalut sijoitetaan sitten niihin nurkkiin? Olohuoneessamme on pistorasiat neljässä kohdassa. Vain yksi pistorasiaryhmä on niin, että sinne saa ihan oikeasti jotain laitettua. Kaikissa muissa käytetään jatkojohtoja.
Taloyhtiömme on 30 vuotta vanha. Minun muistini mukaan jo silloin oli kodeissa omia pesukoneita. Mutta minkäkokoisia? Meillä ei ole enää kylpyhuoneessa lavuaaria, sillä pesukoneelle jäi niin nafti tila, että vähänkin hypähtäessä tai täristessä se otti kiinni lavuaariin. Ja meillä on kapea pesukone, kuten edeltäjänsäkin. Olisimme toki voineet hankkia sellaisen ihan pienen lavuaarin, mutta olemme nyt ilman.
Ei meillä sentään niin tyhmästi ollut kuin ystävillämme yhdessä asunnossa. Pesukoneen tulovesiputki oli yhdellä seinällä – ja pistorasia vastakkaisella. Heillä jouduttiin siirtämään pesukone keskelle kylppäriä koneen käytön ajaksi.
Täytyy vielä mainita se, että silloin, kun taloyhtiömme on rakennettu, niin muistaakseni (emme siis asuneet täällä silloin) 15 asunnon suihkunurkkaus piti tehdä uudelleen, sillä kallistukset menivät väärin päin. Lattiakaivo oli muuta lattiaa korkeammalla. Tämä ei niinkään ollut suunnitteluvirhe, koska muissa asunnoissa se meni oikein, mutta kuvaa mielestäni hyvin ainakin sen ajan rakentamisen tasoa.
***
Edellisessä postauksessa kirjoitin tuosta iltaruskosta. Mietiskelin, että iltarusko ennustaisi kaunista seuraavaa päivää. Kommenteissa tuli noita ennustuksia molempiin suuntiin eli ennustaa kaunista päivää ja ennustaa rumaa päivää.
Minulla oli mielessäni kuitenkin tämä:
Iltarusko, hyvä rusko.
Aamurusko päivän kastaa.
Tai se toinen melkein samanlainen:
Iltarusko, hyvä rusko.
Aamurusko, päivä paska.
***
Kuopus haluaisi opetella virkkaamaan. Virkkasin itse huivin salomoninsolmuilla ja kuopus katseli niitä ohjeita tovin ja totesi sitten, että liian vaikeaa. Vähän ajan päästä näin, kun hänellä oli virkkuukoukulla noin kaksikymmentä silmukkaa. Sanoin varovasti, että neulomisessa laitetaan puikolle paljon silmukoita, ei virkatessa.
Huoh. Mistä löytyisi virkkausohjeita vasta-alkajille? Todella vasta-alkajille. Minun kärsivällisyyteni ei riitä.
Nyt ei ole mikään luennassa, Remes tökki ja jäi lukematta.